Hallinnollinen isännöitsijä, Lieksa
Oletko etsimämme oma-aloitteinen ja positiivisella asenteella varustettu henkilö, jolla on aito intohimo isännöintiä ja kiinteistöalaa kohtaan?
Haemme nyt hallinnollista isännöitsijää vakituiseen työsuhteeseen Lieksan toimipisteeseemme. Jos haluat olla osa innostavaa tiimiämme, kehittää isännöintialaa yhdessä kanssamme ja viedä omaa osaamistasi uusiin korkeuksiin, meillä on juuri oikea paikka sinulle!
Sopisitkohan sinä meille kuin koti Kontuun?
Olemme asiakkaillemme se kohtaava, tolkullinen ja aikaansaava asumisen kumppani. Meille mikään inhimillinen ei ole vierasta, ja vaikka otamme työmme vakavasti, emme suinkaan suhtaudu itseemme ryppyotsaisesti. Konnussa erityisen tärkeää on se, että meillä ja meidän kanssamme on mukava tehdä töitä! Arvomme kumppanuus, rohkeus ja vastuunkanto ohjaavat meitä työssämme niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Meillä on kilpailukykyisen palkan lisäksi hyvinvointia edistävät työsuhde-edut, ja työskentely-ympäristöjenkin puitteet ovat kerrassaan toimivat.
Toiminta-alueena on monta kotikontua ympäri Suomen ja isännöimme noin 30 000 kotia noin 300 alan ammattilaisen voimin. Yksinkertainen tehtävämme on auttaa asukkaita nauttimaan sujuvasta asumisesta ja johtaa esimerkillämme alamme uuteen aikaan. Siksi tarvitsemmekin riveihimme lisää näkemyksellisiä ja motivoituneita huomisen luojia!
Mitä kaikkea hallinnollisen isännöitsijän työnkuvaan sisältyy?
Hallinnollisena isännöitsijänä tärkein tehtäväsi on huolehtia, että taloyhtiöiden asiat pysyvät raiteillaan. Keskeisiin vastuualueisiisi kuuluvat:
- Hallituksen tukeminen: Toimit asiantuntijana taloyhtiön hallitukselle, auttaen päätöksenteossa ja osallistuen hallituksen kokouksiin.
- Osakkaiden ja asukkaiden tiedottaminen: Huolehdit asioiden selkeästä tiedottamisesta osakkaille ja asukkaille, ja varmistat arjen sujuvuuden ratkomalla esiin tulevia haasteita nopeasti ja tehokkaasti.
- Yhtiökokousten valmistelu ja järjestäminen: Laadit esityslistat, toimitat tarvittavat kokousmateriaalit ja vastaat päätösten dokumentoinnista pöytäkirjojen avulla.
- Sopimusten ja lakisääteisten velvoitteiden hallinta: Huolehdit siitä, että taloyhtiöiden sopimukset ja lakisääteiset vastuut ovat ajan tasalla ja lainmukaisia.
- Talouden seuranta ja hallinta: Varmistat taloyhtiöiden talouden suunnitelmallisuuden ja sujuvuuden yhdessä kirjanpitäjien kanssa.
- Kiinteistön ylläpito ja korjaustyöt: Varmistat, että huolto-, kunnossapito- ja korjaustöiden suunnittelu sekä toteutus etenevät aikataulun mukaisesti.
Sinulta toivomme:
- Aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä tai vähintään suurta kiinnostusta isännöintialaa kohtaan (tarvittaessa tarjoamme kattavan koulutuksen tehtävään).
- Vahvaa Microsoft Office -osaamista sekä yleistä IT-taituruutta.
- Positiivista ja joustavaa asennetta sekä paineensietokykyä – osaat säilyttää rauhallisuuden ja hallita tilanteet myös kiireen keskellä.
- Erinomaisia kommunikaatio- ja tiimityöskentelytaitoja – tulet helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olet valmis tukemaan myös kollegoitasi tarvittaessa.
Eduksesi katsomme, jos sinulla löytyy IAT- tai AIT-tutkinto.
Mitä me Konnulla tarjoamme sinulle?
No ensinnäkin ihan huiput työkaverit sekä oman esihenkilön tuen! Tukitoimintojemme kattava kokonaisuus varmistaa sujuvan palveluntuotannon: asiakaspalvelijamme ovat asukkaiden ja osakkaiden tukena, teknisen puolen rautaiset ammattilaiset hoitavat kunnossapitoon liittyvät tehtävät, ja kokeneet kirjanpitäjämme huolehtivat yhtiöiden taloudellisesta raportoinnista.
Mainittavaa on myös joustavat etätyömahdollisuudet, joskin toivomme, että pystyt käymään toimistolla säännöllisesti. Lisäksi tarjolla kilpailukykyinen kuukausipalkka ja työsuhde-edut, jotka tukevat hyvinvointiasi niin työ- kuin vapaa-ajallakin. Työsuhde-etuihimme lukeutuu liikunta-, ja lounasetu, laajat työterveyspalvelut sekä ylimääräinen sairaskuluvakuutus. Ei huono, vai mitä? 😊
Miten tästä eteenpäin?
Rekrytointiprosessimme on varsin tolkullinen:
- Lähetä meille CV:si ja palkkatoiveesi viimeistään keskiviikkona 23.7.
- Käymme kaikki hakemukset huolella läpi ja saatamme kilautella haastatteluista jo hakuaikana.
- Ilmoitamme kaikille hakijoille kävi miten kävi, koska arvostamme suuresti jokaista, joka ottaa aikaa meille hakeakseen.
- Aloitus on sovittavissa, mutta meillä on sormet ristissä, että perehdytys käynnistyisi mahdollisimman pian.
- Jos tehtävästä herää kysymyksiä, laita rohkeasti viestiä aluejohtajallemme Jannelle janne.tarnanen@kontuoy.fi
Otamme ilolla hakemuksesi vastaan, joten älähän aikaile! 😊
- Tiimi
- Hallinnollinen isännöinti
- Sijainnit
- Lieksa
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kontu yrityksenä
Kontu on syntynyt kuuden suomalaisen isännöintiyrityksen yhdistäessä voimansa yhteen Kontuun vuonna 2024.
Kaikki isännöintipalvelumme ovat helposti yhden katon alla, jotta asiakkaamme voivat keskittyä nauttimaan sujuvasta asumisesta ja onnistuneesta hallitus-isännöintiyhteistyöstä.
Palvelemme taloyhtiöväkeä vuosikymmenten kokemuksella yli 50 paikkakunnalla.